Kokkolan näyttelyyn oli tulossa beagleja 52kpl. Se oli enempi ku missään muussa rodussa. Meidän porukasta mukaan oli ilmoitettu Poppis, Plättä, Ruska ja ekaa kertaa Petu. Petulaiset aikoivat jatkaa takaisin kotiin näyttelyn jälkeen joten liikkeelle lähdettiin kahden auton taktiikalla. Yhteen ei oltas sovittukkaan kun mukaa lähti Kalle ja Helka, telttakatos, 4 retkijakkaraa, kylmälaukku ja pari kassia. Takaisin päin piti vielä saada Riihimäen erkkarin palkintoruokasäkit ja samaisen reissun koirien pedit kyytiin. Täyttä oli, onneksi olin kuski koska sillä paikalla oli eniten tilaa.

Ekaksi Petu kehään neljän muun junnu-uroksen kans. Kahdelle koiralle eri ja Petu niistä se kakkonen. Tovin sai odotella narttujen vuoroa mutta aikahan kuluu hyvässä seurassa. Poppiksen luokassa oli kaikkiaan 11 junnunarttua. Nyt erinomaisia oli useampi ja Poppis sijoittui toiseksi ja sai SA:n.  Avoimen luokan nartuissa oli neljä joista Plättä sai eri3 ja jäi ilman SA:ta. Ruska oli sitten ainoa paikalle tulleista veteraaneista, odotetustikin Ruppanene sai ERIn ja vielä SA:lla, täten siis ROP-veteraani.

Paras narttu-luokkaan hovihandleri-Erja Rusakon kanssa ja minä Poppiksen. Tuomari juoksutti ja juoksutti. Ja Poppis juoksi hienosti. Kaikesta kuumuudesta se osasi liikkua reippaasti että eellä menevä mainas jäädä jalkoihin. Sitten pönötettiin hetki joka ei Poppiksen lempi hommaa ja taas juostiin. Lopulta keulilla oleva junnu narttu oli eka, meille näytettiin kolmatta sijaa ja Norjalainen Puolankoira kiilasi meidän eteen kakkoseksi. Ekalle serti, tokalle Cacib ja Poppikselle varaserti. Olipas hieno päivä vaikka unohdin hakea Rupsun palkinnon ja poltin auringossa käsivarret (onneksi en ollut ainoa punanahka). Vuorojen lomassa nautittiin prinsessakakkua Poppasen erkkarireissun kunniaksi.

Petun arvostelu: Exellent maskulint huvud. God hals. Strak kropp goda vinklar o benstomme rös sig med bra steg något glad svans. 39cm. JUN ERI2. tuom. Anne-Marit Olsen, Norja

Poppiksen arvostelu: Exellent typ Fenimint välskurethuvud God hals Välprotoin kropp Ordienärie vinklar fran och bak Berör sig med bra driv.37cm JUN ERI2 SA PN3 varaserti tuom. Anne-Marit Olsen, Norja

Plättiksen arvostelu: Exellent typ Fenimint välskyret huvud God hals Välprop. Kropp Ordinära vinklar och benstom Rör sig med god driv. 36cm. AVO ERI3 tuom. Anne-Marit Olsen, Norja

Ruskan arvostelu: Fenimint välsk _____ God hals Häller kroppen trots sin höga åldern Ordinära vinklar o be _____ Rör sig med god driv. 34cm. VET ERI1 SA ROP-vet tuom. Anne-Marit Olsen, Norja