Meidän jengi pakkasi taas kimpsut ja kampsut ja suuntasi Vuokatin kautta Kuhmoon. Jounin juostessa puolikasta minä ulkoilutin laumaa. Reiska oli jalottelemassa ennen juoksijoiden starttia. Kun koira näki että Jounilla on juoksukamppeet päällä se veti pää viidentenä jalkana Jounin perään. Ja kun Jouni lähti verryttelylenkille koira veti, huusi ja kiljui. Lisäksi Reiskaa kiinnosti eritoten kaikki punapukuistet ihmiset (Jounilla punainen takki). Kuka väittää että koirat on värisokeita?

1880166.jpg

Vuokatissa Kalle ihmetteli mäkihyppääjiä. Tulevat Janne Ahoset eivät olleet järin isoja nassikoita mutta niin ne vaan loikkivat hyppyristä. Sitä lajia sanoisin melko kuntourheiluksi kun hypyn jälkeen sukset olalle ja jonkin matkaa rinnettä ylös ja loppu matka portaita. Jonkin palkinnon Kallekin olis ansainnut, se nimittäin oli liikkeellä lähes koko ajan juosten. Aina kuulu että: "juostaan mekin". Ei ihme että Jounin maaliintulon aikoihin alkoi pikku-ukkoa hieman väsyttämään...

1880165.jpg

Maratoonin jälkeen jatkettiin Kuhmoon valmistautumaan maanantaiselle jänismetälle. Kauden pääsi aloittamaan Plättä. Koiran työskentely näytti viime kauden lopulla tosi hyvältä joten jännänä ootettiin mitä keväästä on muistissa. Plätän tehdessä töitä minä keskityin valokuvien räpsimiseen, koiran puuttuessa näköpiiristä kohteena oli metsän taidenäyttely . Tai sain mä koirastakin joitain kuvia, ne oli vaan sellasia prsreikäkuvia, tyyliin "tuolta se tuli ja tuonne se meni".

1880171.jpg

1880170.jpg

Tuli kuvattua kaikenlaista, marjat katajanmarjoista lähtien. Plätän hakiessa jänkkyä, me haettiin papanoita kilpaa. Sillä jos papanoita löytyy, on maastossa melkovarmasti myös tekijä, ainakin ollu. Tasapeli ku ei löytynyt kumpaakaan. Kolmen tunnin jälkeen koira kiinni. Luotto Plätän työskentelyyn oli kuitenkin sen verran luja että iltapäivällä tuplattiin koiran arvo ostamalla Trackerin GPS-tutka. Illalla vielä metsään kokoonpanolla Ruska, Reiska, Kalle, Jouni ja minä. Tällä käynnillä lähinnä oli väsytystekniikka. Eipä siinä pääse koiratkaan metsään eksymään Kallen huudellessa niitä heti jos poistuvat näköpiiristä. Kaikki sai kuitenkin ulkoilla ja Kallekin jaksoi hyvin kulkea kanervikossa pupua hakien.

1880176.jpg

Plätälle sattui tiistainakin aamuvuoro. Tällä kertaa se pääsi myös koekaniiniksi uudelle tutkalle. Ainoa mistä koira antaisi aikavarmasti moitteita on että liivi päällä on vaikia pyöriä hirvenjätöksissä. Maastokuviot oli kuitenki huomioliiviin saatu hinkattua jossain. Tälläkin reissulla tultiin tyhjin tassuin takas. Vielä pitää käyttöohjeita lukia että miten se tutka näyttää ne jänikset?

1880172.jpg

Iltalenkki suoritettiin jälleen Kallen ja lorvikoirien kanssa. Väsytystaktiikka toimi ja kaksijalkainen pupunhakija simahti ennen kymmentä. Turha kai kertoa löytyikö pupua...

1880219.jpg

1880223.jpg

Keskiviikkona kuultiin jo metsässä työnteon ääniä kun jänis saatiin liikkeelle. Jänis oli jälleen Plättää taitavampi ja sai koiran hukkaamaan jäljet. Tottakai ajo tulee juuri sinä aamuna kun metsässä ei kauaa voi olla kotimatkan vuoksi. Kotona oltiin sen verran myöhään illalla että kentälle en ehtinyt treenejä vetämään, Reiskan treenivuorolle oisin just ehtiny mutta motivaatio ei ollu järin korkeella joten jätin menemättä. Kausi korkattu, treenit jatkuu...