Kävin eilen aamulla tekemässä Plätälle vesisateessa jäljen. Ilman mitään välimakauksia ja neljällä kulmalla. Koska tein sen metsätien varteen kurvin sisäpuolelle, siitä tuli sellainen salaman mallinen. Oli tarkoitus käydä ajamassa se jo illalla kun Jouni tulee töistä, mutta väsymys vei voiton. Aamulla jäljellä oli ikää vajaa 24h. Kaadolle vein makupalapurkin ja silloin vasta tajusin että oisin aivan hyvin voinut vetää vielä yhden osuuden. No tehty mikä tehty.

Plättä lähti jäljelle hyvin kun alku oli puistomaastoa. Mutta heti kun tuli pitempää varvikkoa se teki loikan ja sitten toisen ja kolmannen... loiks, loiks, loiks. Se on kuin Nalle puhin Tiikeri joka ei voi olla pomppimatta, yhtä pomppua seuraa toinen ja sen jällkeen mikään ei pysäytä sitä. Paitsi minä. Koska jäljestys menee pomppimisesta ilmavainuiseksi jäljen päällä aaltoiluksi päätin että en päästä pomppimaan. Mentiin sitten hitaasti, varmaksi ei voi hommaa sanoa. Eka kulma reippaasti yli kunnes estin ja koira haki itse uuden suunnan. Loput kulmat meni pomppimisen estossa hosuen sinnepäin. Maastossa oli paljon polkuja (hirvien ja rajalinjoja) jotka veti Plättää puoleensa. Niinpä muutaman kerran koira ajautu jäljeltä polkua pitkin jatkamaan. Juuri ennen kaatoa oli polun ylitys ja niinpä Plättä jatkoi siitä. Kaadolle mentiin sitte lyhyellä liinalla. Juu en ole tyytyväinen suoritukseen. Mutta olihan jäljellä ikää, vesisade huuhtonu ja mikä pahinta: se oli eilen vihoissaan tehty.

Tulomatkalla mietin oisko tuo koira treematta parempi, se osaa mutta käpykori kaatuu niin herkästi jos sen työskentelyyn puuttuu. Haasteellinen koira, mitäköhän siitä tulee?