Koska en päässyt (joku oli varannu mun vuoron) Minnalle treenaan, Tiinan kans käytiin Käpiksessä kertaamassa torstain harkka. Käsky kävi että lelut mukaan jotta saadaan tehot irti. Mutta eipä Kuningatttarelle vielä semmosta lelua ole löytynyt (ei edes kaninkarva ole SE), tehoja koirasta kyllä löytyi. Kentällä oli vissiin käynyt cityrusakotkin treenaileen sillä jouduin pariin otteeseen juokseen korvattoman koiran kiinni.

Eka harkassa piti koiraa saada kääntymään tiukasti hyppyjen välistä takaakiertäen. Plättähän kääntyi tiukasti, välistä jopa niin tiukasti että hyppäsi samoilta jalansijoilta esteen takas. Nyt päästiin kokeileen ihan aidalla sitä kierräkierrä-käskyä mitä ollaan sisällä treenattu, eikä suinkaan turhaan. Renkaalle vientiä pitää ohjaajan harjoitella sillä liian kaukaa lähetys ei tuota napakymppiä hypyssä.

Toinen treeni oli lähetystä pujottelulle. Nyt saa antaa ohjaajalle keppiä sillä kotiläksyjä ei ole tehty. Aikoinaan päätin että Plättä opetttelee pujottelun paremmin kuin Jutta ja Reiska jotka osasivat homman vain läheltä ohjattuna ja toiselta puolen. Täytyy kaivaa kepakot takas pihalle jotta hommassa päästäs ees siihen pisteeseen missä aiemmat kisakoirat oli. Ja Plätälle ei kärsi olla houkuttimena pujottelun lopussa mitään sillä se sumentaa luppakorvan ajatukset...