Että ottaa päähän! (Hei, onko se joku liikkeellä oleva epidemia?) Onneksi on tämä oma blogini johon saa kirjottaa mitä haluaa ja jokainen lukija voi valita lukeeko vai jättääkö lukematta. Tiiän että näitä mun kirjotuksia seuraa nekin ihmiset joita en ystävikseni lue, ihan vapaasti vaan ollos hyvä.

Koiraharrastuksessa kuten muissakin harrastuspiireissä kerääntyy yleensä samanhenkisiä ihmisiä yhteen. Mutta joukkoon mahtuu niitä persläpiäkin. Ne saa äkkiä porukan jakaantumaan kahtia, niihin jotka ovat samaa mieltä ja niihin jotka ovat erimieltä (jos uskaltaa), Ne perslävet saa monesti harkitsemaan vaihtasko harrastuksen vaikka syvänmeren sukellukseen jossa saa olla yksin oman onnensa nojassa ja jos hukkuu nii voi aina syyttää laitevalmistajaa. Minäkin olen vaihtanut eri koiraharrastuspiireihin ja jopa eri rotujärjestöön koska tunnen ettei se "oma" porukka souda samaan suuntaan. Mut koira olla pitää ja nimen omaan MUN harrastus(ten)kaverina.

Olen täysin samaa mieltä näyttelyistä mitä Jossu kirjoittaa blogissaan. Miksi kokeita ja näyttelyitä sitten järjestetään koirakansalle? Jalostuksen vuoksi? Heh-heh.Varmaan siksi että tyhmät ihmiset maksavat kalliisti että kuulevat toisen ihmisen kehuvan koiraansa.  Ja näistä kehuista hyötyy ainakin tapahtuman järjestäjä. Mitä sitten jos koirasta sanotaankin pahasti? Sitä ei tunnusteta kenellekkään, toinen ei vaan ymmärrä hyvän päälle kuinka huippu mun koira on. Onhan koemaailmassakin menty siihen että jos koira ei saa kokeesta tulosta, sen nollaa ei saa julkaista netissä (ei ees omilla kotisivuilla) eikä siitä saa puhuakkaan ääneen. Onneksi kennelliitto on "puolueeton" ja julkaisee kaikki viralliset tulokset aikanaan. Mutta mitä kertoo se että koira on saanut sertin näyttelystä? Hyvä koira, tottakai. Paskan marjat, liian kovaa vessapaperiksikin se pahviläpyskä ja ruusukkeessakin hakaneula joka voi pistää sinne sievään pikku pyllyyn. Ei sillä sertillä korjata sen koiran virheitä, ei ees silotella, korkeintaan ruusukkeen voi laittaa valokuvassa virheen eteen. Eikä niillä serteillä mitata sen koiran jalostusarvoa, vaan omistajansa aktivisuutta kulkea kyseisissä tapahtumissa. Ja kun edelleenki olen sitä mieltä että se tulokseksi saatu kirjain ei kerro siitä koirasta tuon taivaallista, enempi kertoo se mitä siitä sanotaan. Mutta jos lausunto on tyyliin: sahapukki eestä, sahapukki takkaa ja karva oikeeseen suuntaa -> serti, niin eipä silläkään paperillakaan ole mitään merkitystä. Mut näistä kirjallisista lausunnoista (useammasta sellaisesta) voi muodostaa jonkinlaisen käsityksen koirasta joka joko vahvistuu tai naurattaa kuoliaaksi kun näkee itse tapauksen. Mut nämä kirjalliset arvostelut oma rotujärjestöni pitää itsellään kuin salaiset kansiot konsanaan. Mahtaa niillä olla isot tilat säilyttää... On vanhanaikasta julkaista vuosikirjaa joka sisältäs näitä tietoja, ettäs tiiätte jotka niitä tekee. Suosittelen lukemaan sen ilmottautumiskaavakkeen alalaidassa olevan pikkupräntin vaikka suurennuslasin avulla jotta tietää mihin nimensä on laittamassa.

Jos häpee omaa koiraansa niin paljon ettei sen huonoa tulosta saa julkaista niin miksi mennä edes virallisiin kokeisiin tai näyttelyihin? Pitäkää kelvottomat kotona niin muilla on perempi mahollisuus pärjätä. Treenaisivat enempi tai vielä parempi: säästäs nekin rahat ja ostas sillä hinnalla kirjahyllyyn pokaalin ja ruusukkeen (mä voin myydä edullisesti molempia), onpahan mitä näyttää aikanaan niille huippupennun ostajille ku tulevat pentua katsomaan.  Huonon tuloksen sattuessa kannattas vilkaista sinne peiliinkin, jos et muuta syytä keksi nii kato onko tukka ees hyvin. En oo vielä koskaan kuullu yhdestäkään koirasta joka ois valittanu huonosta tuloksesta, korkeintaan vähän haukkunut. Aina ne on tyytyväisenä ottanu vastaan nollat, ovatpahan saaneet pitää vähän hauskaa omistajansa kustannuksella.

Ja minä aion jatkossakin käydä "arvostelemassa" muiden suorituksia kokeissa ja näyttelyissä vaikken tiiä mistään mittään. Miksi ihmeessä mä enään kurssitan ihtiäni, käyn näyttelyissä ja kokeissa tai yleensäkään treenaan mun huippukoiria? Just niiden ystävien takia joiden kanssa viihtyy ja haluaa vaihtaa mielipiteitä tästä harrastuksesta jota me ihmiset harrastetaan. Ainaki mun yks ystävä tietää että parhaat näyttelyt on niitä joissa myydään makkaraa.

Jokohan tuli kaikki. Sanonpahan vielä senkin että minä sentään uskallan tuoda omien koirieni viat julki. En pelkää ketä tai mitä sen koiran taustaan on vaikuttanu. Mun koirat on täydellisiä tapauksia vain mulle itselleni, yritän ottaa opikseni virheitä. Ja toivon että muut ei tekis toistais samoja mokia. Mun paras kaveri on aina mun kans samaa mieltä. Sitä bestistä mä moikkaan aamuisin sieltä peilistä.