...mutta muut oli vielä huonompia!

Kisafiilistä ei ollut ennen kisoja ollenkaan. Ilmoittaa piti että saa startata vielä ennen juoksua ja Reiskan voittaman starttilipukkeen käytettyä. Torstain treenit oli niin huonot viimeistelytreenit (treeneissä ei vikaa, vain minussa ja koirassa) että sillä ei ainakaan nostettu sitä kadonnutta kisafiilistä. Ekalla rataantutustumisessa mietin monta kertaa että miksi olen täällä ja mitä pitäs tehdä. Tutustumisen jälkeen tuntui etten edes muista rataa ja koko viis minuuttisen taisin himmailla samaa kohtaa. Plätän kanssa kisaaminen on sinänsä haasteellista että koskaan ei ennen rataa tiedä millä nopeudella se menee, onko käytössä menovaihe vaiko turbo. Niinpä suunnitelmat pitää tehdä kuin kahdelle koiralle. Plättä jäi hyvin lähtöön ja tuli vasta käskystä, tosin suht hitaalla vauhdilla. Kutoshypylle irtos sen verran että sain tehtyä takaaleikkauksen mutta sitten yritin saada sen putkeen jonka suuaukolla kuitenki ite töllistelin. Putken jälkeen oli pujottelu ja suunnitelmissa pelata varman päälle ja ohjata käsin ekan välin. Oma hartiasuunta oli kuitenki niin että koira meni aloituksen ohi josta toinen virhe. Loppu meni hyvin vaikka tuntui että juoksen puurossa eikä jalat vie niin lujaa kuin pää haluais. Mut eipä tuo Plätälläkään vauhtia tuntunut olevan. Tulokseksi siis 10 ja yliaikaakin matelemisesta tuli +2.12sekkaa. Mutta kuinkas ollakkaan, kukaan muu ei sitä tulosta saanut tehtyä. Paras voittakoon ja voitto kotiin. uus kisalippu siis tienattu.

Toiselle radalle se kadonnut kisafiilis sitten löytyki. Rataantutustumisessa tuntui että rata vois Plätälle sopia hyvinki. Paria kohtaa mietin pitkään ja kysyin Tiinaltaki vinkkiä. Päätin kuitenki ottaa riskin ja tehdä takaaleikkauksen yhdellä hypyllä vaikka ne on treeneissä multa aina epäonnistunu. Tiesin miten tehdään mutta kroppa ei niin tee kuin pää ajattelee (eriparia?). Lähdössä Plättä pysyi hyvin ja vauhtikin oli hiukan eri luokkaa kuin ekalla radalla, tosin oma juoksukin kulki keveämmin. Kontaktit hyvin, putkiin irtos, pujottelu hyvin ja yhden hypyn ohi Plättä oli tulla kun tein persjätön mutta korjas sen viime tingassa eikä tuomari näyttäny meille nyrkkiä. Sitten se pähkäilyn kohta: onnistuin taas yrityksessä jyrätä koiran päälle ja eipä Plätällä ole vaihtoehtoja kuin väistää, tästä sitten kieltovirhe. Kun lopulta sain kannustettua koiran hypyn yli se näppärä koirana hyppäs samoilta jalasijoilta hypyn takaspäin. Sepä ei sitte tuomarin mieleen ollut ja siitä hyvästä hylätty suoritus. Loppusuoralla oli keinu joka rymäytettiin sen verran kovasti että jos vielä ois rata ollu nii ehkei Plättä ois sitä halunnu enään mennä.

Videotuomari saa tutkailla onko aihetta antaa Plätän ohjaajalle potkut. Kyytikaveri Tanja ja Viima tekas nollan joten kotimatka olikin aurinkoinen kaikinpuolin. Ja se kadoksissa ollut kisafiiliskin löytyi. Oiskohan kisatoimistossa ymmärretty jos oisin käynyt kysymässä onko vapaita paikkoja vaikka medi2-luokassa kun menofiilistä ois vielä ollu jäljellä. Plätän tavoite on nyt saavutettu, eli tulos. Nyt voipi rimaa nostaa seuraaviin kisoihin...