Perjantaina aamuyöstä alkoi Kalle oksentelemaan. Onneksi itse pääsin kuitenkin vielä illalla treeneihin kun oma vuoro posliinin halauksessa tuli lauantaiaamun tunteina. Kummasti sitä ihminen pärjää ilman nälän tunnetta pelkällä vedellä ja mehulla päivän, miten se ei muulloin onnistu? Lauantai-iltana sairasremmiin liittyi Helka kuumeen kera jota jatkuu vielä tänään sunnuntainakin. Onneksi nukkuivat hyvin lukuunottamatta herätyksiä jolloin haluttiin vettä.  Jokohan se on Jounin vuoro seuraavaksi?

Maanantain tilannepäivitys

Helkan kuume nousi sunnuntaina niin että nippanappa riitti mittari. 39,4C oli kun kävimme TK:ssa hakemassa saikkulappua. Porukalla kävimme siksi että autoilu pihasta pois ja takas pihaan vaati yrittämistä kerran jos toisenkin. Oli sen verran sohjolla koko tie, onneksi tuonne postilaatikolle ei ole matkaa kuin vajaa 100m. Helka siis kunnon kuumeessa, mutta eipä ois uskonut. Pirpana leikki ja touhusi täyttä päätä kunnes istui tovin sylissä. Vain silmistä ja ihon kuivuudesta näki että ei ole täysin kondiksessa. Kalle sen sijaan on haamun valkea, ei tahdo ruoka maistua yökkötaudin jäljiltä. TK:ssa hoitaja sitten sanoi Kallelle että on tultava sairaalaan jos ei ala syömään, ehkäpä siksikin ruokaa meni hiukan paremmin.

Illalla Helka sai kuumetta alentavaa lääkettä. Lapset nukahtikin ilman satuja jo ysin aikaan. Itse luin puoleen yöhön asti hyvää kirjaa kun ei ois millään malttanut jättää kesken. Kirja on Marianne Kackö: Tapa minut, äiti! -joka on todellisuuteen pohjautuva kertomus  anorexiaa sairastavasta tytöstä ja tämän äidistä saada tytär syömään. (Sattuipas osuvasti meidänki viimepäiviin liittyvä syömättömyyksineen ja oksenteluineen). Yöllä puoli yhden aikaan halus Kalle vettä, puoli tuntia sen jälkeen pissalle. Vähän ennen kaks taas vettä ja sittenpä heräs Helkakin janoon, pissalle, janoon, nälkään... Klo 2.30 en ollut vielä nukkunut silmäystäkään,  joten vaihdettiin Jounin kanssa vuoroa. Jouni oli valvonut lähes neljään Pirpanan seurassa (kalle oli menny nukkumaan mun jälkeen) ennen kuin potilas oli halunnu nukkumaan. Ja 7.30 oli sitten iloinen herätys sanoin: "Heeka on heränny!"

Siis eikös sairaat lapset nuku yleensä aika paljon? Ja eihän toki äidille suoda päivällä sitä iloa että molemmat lapset nukkuisi päiväunet yhtäaikaa. Tänä iltana meillä ei ole lääkejakoa, mutta onneksi kuumekin on laskenut 37,5C...