Papun tokottelut jää tällä viikolla kotitreeneiksi. Tosin nekin on keskittynyt vain tunnarikapulan etsintään sisätiloissa. Joka kerta Paavolla on käynnistysongelmia mitä pitäs tehdä. Mutta kun kaverina on toinen hösläke niin johan alkaa kapulakin löytyä. Jospa tästä ois se hyvä puoli että koira alkaisi suorittaa jotain käskystä. Tähän astihan Papu on hiukan nytkynyt tai korkeintaan noussu seisomaan "oma"-käskyllä. Reiska on tämän pelin ansiosta alkanut myös noutaa, enkä pistä pahakseni.

Posti toi tänään koirammelehden lisäksi kennelliiton kirjeen tuomarikurssista. Vastaus ei yllättänyt: ei menny läpi. Tuomarietiikkasta tuli pisteitä riittävästi, muttei rakennepuolelta. Uusinta ois Espoossa 4.12 mut jätän väliin. Ja postista puheenollen. Niinhän siinä sitten kävi kuten epäilin että posti ei löydä meille vaikka samassa paikassa asutaankin eikä postilootakaan ole siirtyny minnekkään. Tosin ei ole piipaa-autotkaan vielä tullu, liekö ees yrittäny. Piti käydä postissa ihmettelemässä asiasta ja kuulemma ei muutostieto ole menny vielä posteljoonille asti. No ei kiirettä kun ei kaupunkikaan ole saanu vielä katukylttiäkään tuohon risteykseen.

Hain tässä vintiltä vanhoja leikkujani. Kallen haettua hoidosta annoin autossa sille barbinuken käteen ja kerroin että äiti on leikkiny sillä pikkutyttönä. Matkalla kuuluikin takapenkiltä: " Onko tällä tissiliinoja?" Niinhän se on että minkä nuorena oppii sen vanhana taitaa. Onhan Kalle jo ilmoittanut olevansa vanha poikakin.

Maanantaina käytiin Kallen kans kirjastossa lainaamassa traktorikirjoja. Lehtisalissa selailin käsityölehtiä ja yhtäkkiä hiljaisuuden rikkoi pieru joka kuului vierestäni. Kalle totesi vain iloisena: "Pieru! Ei kerrota kellekkään". Juu eipä tarvi kertoa kun varmasti sen kaikki kuuli.

Ja mitäs Hekulille. Ei liiku eteenpäin vieläkään, mutta konttaus asennossa kyllä sutii kovasti paikallaan. Muutaman kerran on mennyt turvalleen kun jalat on pukannu eteenpäin mutta kädet ei ole menny liikkeelle. Aloitimme taas vyöhykehoidon kun ihottuma ei ota rauhoittuakseen.