Neiti Heikkinen täytti eilen 3kk. Valokuvien otto meinas unohtua kokonaan ja kun kuvaukset muistettiin meinas kuvattavasta olla väärä hetki. Kallen tekemisiä Helka seurailee tarkasti. Yhteiskuvissa Kallea sitten kiinnosti enempi telkkarista näkyvä saariston lapset-sarja ( tietysti på svenska) ja piti kurkotella suuntaan jos toiseen ku äiti tötteröi kameran kanssa edessä...

1573549.jpg

Ja koska Reiskalla jäi maanantain agiliidot taas väliin niin se tiesi sitten kotipihatreenausta, kun Jouni kotiutu puumetästä. Toki voisin mennä penskojen kanssa kentälle ilman että siitä treenikaverit huonoa tykkäis (ainakin luulen niin), mutta jostain kumman syystä haluan pitää omat harrastukseni niinä hetkinä, jolloin saan tuulettaa päätäni 100%.

Pihalla siis estekalustoa kahden hypyn ja pujottelun verran. Ensin vuoroon Plättä. Pari luoksetuloa onnistuneesti ja sitten nostettiin kierroksia hyppelemällä. Se muistuttaa Juttaa hypyissä siinä mielessä että hyppää aidat mistä kulmasta vaan ja varoo tiputtamasta rimaa. Pujottelussa on niin paljon vauhtia että en tahdo pysyä mukana, kuitenkin sitä aputukea tarvii vielä vierellä, mennäkseen oikein kaikki välit. Lopulta Plätällä nousi kierrokset niin että sen oli pakko lähteä kaahauskierros ettei kone leikkaa kiinni. Tuo kierros ylti viereiselle kesantopellolle jossa sitten koiran nenä löysi jotain hyvää hajua ja hännän vispaus oli merkki siitä että juoksin sen kiinni ja kannoin häkkiin seuraamaan muiden treeniä. Hännän vispauksen syy selvisi illemmalla kun rouvafasaani juoksenteli pihalla.

Papu vuoroon seuraavaksi. Hypyt tuotti päänvaivaa, siis se toinen. Ekan kyllä hyppäs mutta se toinen ois mieluusti kierretty. Pujottelussa koiran aivot meni lopulta solmuun totaalisesti. Yhden välin kun sain menenään niin seuraavaan ei voinut taipua ennenku edellinen väli oli menty koko koiran mitalta. Voi pyhä jysäys, miten se voi olla niin yksinkertainen, että jos sen saa jotain tekemään nii se ei taatusti tajua tehneensä yhtään mitään. Ja kehuahan sitä ei kärsi kun se lisää vauhtia ja ilmavirta painaa ne aivot entistä enemmän littaan päänupissa... Hoh-hoi, mä oon tyytyväinen jos tuo koira oppii joskus edes kaikki esteet.

Koska Ullapulla oli kovasti kans halukas treenaan otin sen kanssa pujottelua. Ei ole mummokoira niin dementoitunut ettei muistais mitä kepeillä tehdään. Into piukeena pujoteltiin vauhdilla ja aivan sama kummalta puolen ohjattuna vaan. Mä tulin niin hyvälle tuulelle Jutan suorituksista etten muistanu treenata sitä varsinaista agilitykoiraani ollenkaa.

Pitääkö koira viedä näyttelyyn jos se ilmoittaa sinne itse itsensä? Näin on Pulla tehnyt tulevan Maalahden näyttelyn kans.