Papun kanssa osallistuttiin hyväntekeväisyystokoon, jonka tuotto meni tulipalossa koko omaisuutensa ja kaksi kissaansa menettäneelle koiraihmiselle. Koiraihmisellä on aina ystäviä, roturajoja ei tunneta silloin kun apua tarvitaan.

Joka luokassa oli viisi liikettä, AVOssa ne olivat paikallaolo, seuraaminen, luoksetulo, nouto ja kaukot. Siinä vaiheessa kun menin paikalle ja sain Helkan vaunut kasaan huudettiin AVO-luokka alkavaksi. Tyttö vaunuihin (Kalle nukkui autossa) ja Papu mukaan. Tietystikään meillä ei ollut pantaakaan mukana. Jossulta sain Fyran pannan lainaan, liekö siihen ollut ohjelmoitu jo AVO-liikkeetkin d060.gif

Paikallaoloon mennessä Papulla oli virtaa  ja epäilin että tokkopa tuo pyssyy kun jalat ja häntä on koko ajan liikkeessä jotka koiraa heiluttaa. Yllättäen pysyi eikä ollut edes lonkka-asentoon vaihtanut. Pisteitä täys kymppi. Päätin tehdä kokeilun Papun virran kulutuksesta ja vein Papun takas autoon odottelemaan loppusuoritusta. Otin kuitenkin koiran vieläkin liian aikasin autosta odottelemaan. Seuraamisessa Papu oli ajoittain oikealla kohdalla, välillä jätätti, perusasennot oli hyvät paitsi jos koira oli jäänyt niin tokihan se istuminen ei ole napakka. Tässä tarttisin lähinnä ite treeniä että osaisin ottaa koiran huomioon. Seuraamisesta 8. Luoksetulossa päätin käyttää suullista pysäytysmerkkiä vaikka se on arpapeliä pysähtyykö. Tuomarina toiminut Pirjo kysyikin aiemmalta koirakolta: pysähtyykö suullisella vai käsimerkillä vai pysähtyykö ollenkaana055.gif? No meidän kohdalla ei pysähtynyt, hidasti vain hiukan. Läpijuoksusta 7 pistettä. Tämän jälkeen vuorossa Papun suosikkiliike: nouto. Tehtiinpä alkuun vielä tunnistusnoutokin sillä Papu haki kapulaläjästä omansa, tosin kävi luovuttamassa mulle ja haki vielä toisenkin. Itse suorituksessa ei moitittavaa, loppuperusasento jäi vinoksi ja kun käskin uudestaan vaihdettiin istuma-asentoa vain toiselle lonkalle. Pisteitä 9,5. Kauko-ohjauksessa ennen ensimmäistä istumaan nousua koira katteli muualle enkä voinut antaa heti käskyä ettei olisi mennyt kuuroille korville. Kaikki asennon vaihdot meni nappiin ja tästäkin täys kymppi. Yhteensä 44,5pistettä ja sillä tienattiin luokkavoitto. Hyvä Papu!

Kivaa oli. Näki että koira työskenteli alkuun innokkaasti, hiukan hiipui loppua kohti, mutta siihen voisi auttaa kun ottaisin suoraan autosta suorittamaan ja sen jälkeen vain hengailtais. Ensin työ sitten huvi. Tuota seuraamista täytyy treenata jotta motivaatio pysyisi pitkilläkin osuuksilla. Ja omaa liikkumista pitäs miettiä kans (videointia?).