Pitkään odotettu viikonloppu sitten koitti. Puoli perhettä sijoitettiin ympäri kaupunkia: Papu meni Friida-welshin riemukaveriksi, Kalle mummolaan ja ärrät jäi kotihäkkiin Marikan hoidettavaksi. Kiitos kaikille hoitajille:)

Ruuhijärvelle Annen ja Miikan luo saavuttiin myöhään perjantai-iltana. Loppumatkasta vähän "eksyttiin" kun kuski ei tiennyt kumpaa uskoa kartturia vai GPSn naikkosta. Perillä Miikka tutustutti koirat toisiinsa, meidän mennessä saunaan. Nukkumaan mentiin vasta puolenyön aikoihin kun ruokaa ja juttua riitti. Jouni oli sopinut metsästysreissun Auvon kanssa jonne lähtivät aikaisin. Vähitellen paikaille saapui muitakin Skilos mas:laisia, yhteislenkille lähtö oli sovittu klo12. Pihalla singahteli ilmeisesti 15 beaglea parilla muun rotuisella vahvistettuna. Laskuissa menin jo sekaisin. Jokainen kuitenkin löysi omansa kun lähdettiin lenkille. Anne oli kehittänyt beaglekysymyksiä matkalle joihin piti vastata, olin tietokisassa jaetulla toisella sijalla ja runsaasta palkintopäydästä valitsin pitkän harkinnan jälkeen beaglekaulakorun. Tämä oli visailun vaikein tehtävä kun palkintoja oli niin paljon. Lenkin jälkeen koirat jatkoivat omaa ralliaan pihalla. Pulla seisoi portailla sen näköisenä että halusi sisälle lämpimään. Plättä vähän taustaili, jos jotkut lähti juoksemaan meni pikkukoira perässä mutta ei ollut mikään keskipistekoira. Sopivan juoksukaverin Plättä löysi veljestään Spotista. Heidi kertoi koirien lihashuollosta, näyttäen Stellalla joitain venytysliikkeitä. Tosin halukkaita venyttelijöitä olisi ollut useampikin johtuen makupaloista.

1025951.jpg         Osa beaglepoppoosta

1025935.jpg                              Spot ja Plättä

Kun siirryttiin sisätiloihin, Plättä ja Pulla olivat kuin omistajansa eli hyytyivät juhlijoista ensimmäisinä levähtämään. Ruokapöytä oli katettu tanskalaisittain, ja voin sanoa että ne voileivät oli herkullisia! Niitä söi vaikka nälkä ei enään ollutkaan. Myös koirille oli järjestetty oma kisailu. Pesuvadissa oli vettä jonne laitettiin pari nakin palaa. Meidän molemmat tytöt osallistui tähän leikkiin. Pulla tosin "fiksuna" yritti ensin pyydystää isommin huuliaan kastelematta nakkeja ja kun ei onnistunut siinä, päätti juoda veden! Tästä karsinnasta ei tosin kukaan muukaan saanut nakkeja syötyä. Plättä pääsi hommasta äkkiä jyvälle, onki nakit omasta vadistaan ja vielä kaverinkin vadista :o)

1025936.jpgHyytyneet

Loppupäivä meni seurustellessa, aiheena mikäpä muukaan kuin beaglet. Jouni ja Auvokin tulivat metsästä tuoden oman saaliinsa juhliin. Eli nähtiin lopuksi jäniskevennys. Meidän jengi jatkoi matkaa Artjärvelle Katjan ja Rikun mopsitalouteen. Tosin Jutta ja Plättä olivat niin väsynetiä etteivät halunneet tehdä lättänaamoihin tuttavuutta enään sille iltaa. Ukot väsähtivät ensin, Katjan kanssa höpötettiin pitkään, olihan edellisestä tapaamisesta reilusti yli vuosi.

1025937.jpg             Plättä hämmästelee mopokaruselliä

Kellojen talviaikaan siirron vuoksi saatiin tunti lisää uniaikaa. Aamulla beagletkin jaksoivat tehdä tuttavuutta Armin ja Tintun kanssa. Pulla seurasi sivusta omalla arvokkuudella Plätän ja Armin värkkäämistä. Kumpikin olisi halunnut juosta toisen perässä, mutta jos kumpikaan ei halua olla takaa-ajettava niin se ei onnistu kuin eksymällä toisistaan.

1025972.jpg

Sunnuntaipäivä jatkui Lahden näyttelyllä. Kumpikin koira oli kehän alkuun mennessä jo täysin väsyneitä. Anne esitti Plätän joka päätti lopettaa yhteistyön kun tuomari vain kopeloi ja kopeloi. Tuloksena EH. Kilpailuluokassa oli jo vähän oma itsensä, sijoittuen sitten kolmanneksi. Pulla oli jälleen ainoa vetsku. Kehässä ainoa asia joka koiraa kiinnosti oli kehämattojen imurointi. Ei puhettakaan että olisi esiintynyt sillä innokkuudella mitä tähän saakka on tehnyt. Liikkuminen oli hidasta kun piti kulkea nenä maassa koko ajan. Tulokseksi myös EH. Ostoskierroksen ja kahvin jälkeen pakattiin leiri ja lähdettiin kohti pohjoista. Koko matkan aikana peräkontista ei näytetty elonmerkkjä, ei edes puruluita syönyt kumpikaan. Rankkoja nämä sukulaisreissut.

Matkan aikana sain kudottua itselleni ponzon. Ongelmaksi meinasi koitua langan katkaisu saksien puuttuessa, onneksi metsästysrepusta löytyi kuitenkin kirves. Ponzosta puuttuu vielä hapsut sekä lankojen päättely. Lisäksi kameran 160 kuvaa pitäisi purkaa koneelle ja katsoa onko mikään onnistunut. Lopuksi voisin vielä kysyä että tiedättekö minkälaiset penkit poliisiautossa on? ;o)

Plätän arvostelu: Erittäin hyvän tyyppinen feminiininen, mittasuhteiltaan oikea narttu, jolla kaunis pää ja ilme. Riittävä kaula, runko saa vielä kehittyä. Hyvä ylälinja ja häntä, suorat etukulmaukset, oikein kulmautuneet takaraajat. Oikea karvanlaatu. Normaalit liikkeet, kaipaa lisää kehätottumusta mutta ajoittain näyttää oikeaoppisia liikkeitä. NUO EH3

Pullan arvoste: Erittäin hyvän tyyppinen pian 11-vuotias veteraaninarttu, joka kantaa vuotensa ryhdikkäästi. Kaunis pää ja ilme, vahva runko, hieman alaskiinnittynyt ohut häntä. Normaalit kulmaukset, välikämmenet jo hieman painuneet. Oikea karvanlaatu. Lihakset reisistä kadonneet. Liikkuu vielä melko vetreästi. Luonne OK. VET EH1.