Alkaa olla taas sitä vuoden aikaa jolloin meidän perheen mieli haikailee Ylläksen suuntaan. Ikävän laukaisee ilmeisesti kirkas aurinko ja pikkupakkanen. Tänä vuonna kevättalven hiihtoreissu sinne jääpi tekemättä. Onneksi käytiin alkutalvesta, ehkä sitten loppu vuonna taas pakataan toyota täyteen ja aloitetaan hiihtokausi vähän aiemmin kuin kotipuolessa.

Kalle sai kauppareissulta sähkiksen ja mikin siis pattereilla toimivan sähkökitaran ja mikrofonin. Edellinen kitarahan on taas korjattavana (liimattavana) kun kaula irtosi, sen verran rankkaa soitantaa meillä. Mikrofoniin sitten lauletaan hiialahiialaheitä. Itse kyllästyin viikolla lähinnä lankapuhelinta muistuttavaan kännykkääni ja kävin ostamassa uuden. Hieman on opettelussa kaiken sen ylimääräisen käyttämisessä mitä nykypuhelimella voipi tehdä. Eli pyydän jo anteeksi etukäteen jos tekstiviestit on omituista kieltä tai teen turhia puheluita jollekki. Uusi malli on nokian joku sporttimalli, oisko niinku autoissa urheilumalli., pääsee lujaa tai voi soittaa nopeesti? Kunto-ohjelmankin sisältää ja nyt odotankin innolla olenko kesällä rantakunnossa. Tosin käyttöohjelmissa lukee että ota yhteys lääkäriin ennen käyttöön ottoa?! No, puhelin otettu käyttöön sen jälkeen kun sairaalasta on päästy eli kattaakohan se nyt sen?

Pikku neidin ristiäisiä on kaavailtu huhtikuun alkuun, kummit on kysytty, vain pappi puuttuu. Sekä se nimi. Luulisi molempien löytyvän ennen ko. päivää.