Jouni vei aamulla Kallen hoitoon joten päätin lähteä lenkille aamulla kun tiet jäässä eikä koiria tarvi pestä lenkin jälkeen (virhe1). Hain vielä lenkkarit varastosta kun talvikengät ovat jo aika lämpimät (virhe2). Menomatkalla nostelin ojasta tyhjiä pulloja ja tölkkejä tienlaitaan että otan ne tulomatkalla kyytiin (virhe3). En ollut päässyt edes puoleen väliin puolentunnin etappiin jossa käännyn takaisin päin, kun oikean jalan lenkkari hankasi ikävästi. Löysäsin kengän nauhoja ja jatkoin sinnikkäästi eteenpäin. Kääntöpaikalla kenkä hankasi jo toiseenkin kohtaan, joten kiristin nauhoja jälleen. Loppumatkasta mulla oli askelmittari oikeassa jalassa: joka askel tuntui ja pää rekisteröi kivun. En vain viitsinyt laskea niitä. Viidestä pullosta/tölkistä löytyi vain kolme, loput oli ilmeisesti ohikulkevan auton ilmavirta nakannut takas ojaan. Noh, otetaan seuraavalla kerralla. Nilkutuksessa meni sen verran enempi aikaa että tie ehti sulaa auringon lämmöstä ja kotona sain pestä koiria. Pitäskö tehä jotain tosi vaativaa tänään, kun näkyy tuo onnistumisprosentti olevan noin korkeella.

Maanataina meillä pystyi vaikka hiihtämään, tänään tuntuu että ehkä kesä tulee sittenkin. Meillä näyttää nyt tältä:

1475571.jpg

Tiistaina Helka kävi lasten polilla lääkärin tarkastuksessa. Aamulla jonotettiin labraan verikokeeseen. Voi hirveä sitä sydäntä särkevää  huutoa kun tyttöä pistetiin, monikohan potilas karkas huudon seurauksena odotussalista? Lääkärissä punnittiin (4700g) ja mitattiin (55cm), veriarvot olivat hyvät ja kaikki muutenkin ok. Hemoglobiini saattaa kuulemma olla sen bilirubiinijutun takia alhainen tässä iässä, mutta Helkalla se oli normaali eikä lisärautaa tarvitse. Sydämestä kuului sama sivuääni edelleen jonka takia käytiin sydänultrassa, virtausääneksihän se silloin todettiin koska ultra sen verran luotettava eikä siinä mitään näkynyt. Jatkossa käydään vain normaalit neuvolakäynnit.

Illalla jäi peruskurssin veto väliin kun Jouni kävi juoksemassa Sporttiveteraanien Cupissa. Mulla vielä vuosi armonaikaa tuohon yhdistykseen, tällähetkellä olen vielä alaikäinen. Olen luvannut liittyä kans ja alkaa urheilemaan...

Keskiviikkona oli Raahessa markkinat. Paikalla oli julkkiksiakin: maajussille morsian-ohjelman mehiläis-Jussi. Ei ostettu hunajaa, mutta ostettiin rinkeleitä ja karkkipussit. Jounin piti kotona testata montako vaahtokarkkia mahtuu suuhun. Ei onneksi koko pussillista tunkenu. Pikku-mummu osti Kallelle hyrrän. Naamari tuli vielä jostakin arvasta. Siinä tosin takana lukee: ei alle 3v, sisältää pieniä osia. Pieniä osia? Siinä on tasan kaksi osaa: naamari (joka ei ole pieni) ja kuminauha.

1475612.jpg

Sunnuntaina siirtyy agilityesteet käpälämäkeen joten pääsee Reiskakin treenaan. Kotitreneissä aloin opettamaan Plätälle että laittaa vasemman etutassun mun oikean jalan varpaille. Neljännellä makupalalla se sen jo hoksas. Tätä temppua hyödynnän ainakin luoksetulon opetuksessa. En tosin suosittele tekemään tätä ilman sukkia...