Melkein viikko taas vierähtänyt mutta minne? Varmaan sinne samaan minne meillä katoaa tavaratkin. Tällä hetkellä siellä on ainakin Helkan uusi teetetty kukkapipo jota ehti käyttää kerran ja Kallen värikynät. Mitäs tässä alkuviikolla onkaan ollu, varmaan ihan arkista ja tasasta kun ei mitään tule mieleen. Maanantaina kävin elämäni nopeimmassa hammaslääkärissä. Viidessä minuutissa oli hammas paikattu ja uusi aika kourassa kävelin ulos. Seuraavan kerran haluavat tarkistaa mun suun vasta joulukuussa. Mielenkiinnolla nyt odottelen minkälainen lasku tuosta viiden minuutin käynnistä tulee.

Tiistaina alkoi pentukurssi. Vaikka vannoin että laistan nämä hommat jonkin aikaa, niin vain huomaan olevani samassa hommassa taas. Ei sillä, ihan kivan tuntunen porukka joten eiköhän me jotain hauskaa saada piettyä. Keskiviikkona oli ulkomuototuomarin peruskurssin tentti. Ehkä ois, painotan sanaa ehkä,  pitäny lukia vähän enemmän. Tuomaripuolen kysymykset oli pähkäiltävissä, tiiä sitten menivätkö ne vastaukset oikein. Mutta se rakennepuoli. Jo kysymykset piti lukia huolella että tajuaa mistä on kysymys ja vastaukset ei voinu olla yhden sanan vastauksia. Pientä nippelitietoutta ja termejä joita omassa rodussa ei oo ees käytetty. Ajatukset oli melko solmussa, sanat hukassa ja moniin ois ollu paljon helpompi vastata suullisesti kuin saada järkevää tekstiä paperille, mut saihan siinä piirtääkkin yhteen vastaukseen eikä sekkään ollu helppoa. No, uusinta on Hesassa. Ans kattoo lähenkö käväseen...

Viime aikaisista lukemisistani (tuon tuomariopin lisäksi) sitten. Anna-Leena Härkösen Ei kiitos oli hyvä, ei silti vedä vertoja saman kirjailijan Häräntappoaseelle jonka oon lukenu monesti ja sain myös Jouninkin lukemaan. Tuija Lehtisen Suklaapolkuja oli taas huippu hyvää Lehtistä, mut sen kirjoissa on se huono puoli että ne loppuu kesken. Nyt pitäs löytää taas joku unilääke kirjastosta yöpöydälle.

Kutimena olleet lapaset valmistuu ja ei valmistu. Toiset oon purkanu ensin pariin kertaan ennen kuin löysin mieluisan mallin, nyt niistä pitäs tulla tälläset. Tosin tuolla ohjellakin sain tehtyä niin monta virhettä että lopulta en kestänyt enää katsella vaan purin koko lapasen. Toiset palmikkolapaset on puoleksi valmiit eli toinen tehty ja nyt yritän tehdä toista. Ongelmana vaan että malli on omasta päästä (sieltä sisäpuolelta) joten identtisyydestä ei voi vannoa. Nämäkin on purettu useammin kuin kerran. Virkkauksessa ollut palapeitto hakee uutta tulemistaan, nimittäin lanka ei riitä ja mistään en löydä samanlaista. Enkä ees tiiä mitä lankaa on kun vyötteet ei ole tallessa.

Uusimmassa Canis-lehdessä oli Silvia Trkmanista juttu. (Katja palauta se lehti joskus jooko;))Sen sivuilla oli videoita koiriensa tempuista ja päätin ottaa meidän moppejenkin ohjelmistoon ruokakupissa seisomisen. Ruskahan tuon jo osaa tosin vesikupissa ja sillon kun vesi on loppu. Plättä hoksasi nopeaan mihin harjoituksella pyritään, tosin  se on siinä vaiheessa että vasta etujalat on astiassa. Viime aikoina on treenattu kapulan noutoa ja kovasti yrittää tarjota rasian tuontia. Reiska ei taas osaa päätään käyttää ollenkaan vaan odottaa valmista kuola valuen. Sanoisin työvoitoksi jos saan sen oppimaan tuon tempun. Muille ei vielä hommaa ole testattu, Paavolle ei ehkä niin isoa kuppia löydy ja mulle niin paljoa kärsivällisyyttä...

Että ihan tavallista meillä vaan.