Melkeimpä pari kuukautta viime vuotta myöhemmin . Lähdettiin viikonlopuksi Kuhmoon, eikä tietenkään mitä treenikamppeita mukaan otettu. Veripurkki ostettiin kun matkalla näytti että metsät vois sen verran sulat ollakin, että sinne pääsisi treenaan. Autossamme on kuitenkin "vakiovarusteena" yksi jälkinaru. Lauantaiaamuna vedimme sitten jäljet Papulle ja Plätälle. Molempien jälkien pituudeksi tuli n. 500m ja iäksi reilu 8 tuntia. Papun jälki alkoi metsästä ja toinen ja kolmas osuus oli hakkuuaukeella. Plätän jälki alkoi aukulta, toinen ja kolmas osuus oli metsässä. Papun jälki taittoi oikealle ja Plätällä vasemmalle. Molemmille kaadoksi Kallen ruuan jämiä rasiassa.

Illalla sitten koirien kans jäljestämään, vai mitä se nyt olikaan. Papu lähti heti alkumakaukselta ohjauksen jälkeen ihan vika suuntaan. En tiiä haittasiko kova vastatuuli, kun koira ajautui jatkuvasti jäljen vasemmalle puolen, vai mistä kummasta kiikasti. Jäljelle palautukset tehtiin niin että Papu sai nostaa itse jäljen ja hetken aikaa se ajoikin sitä ihan hyvin. Kunnes nenä nousi niin ajatus katkesi ja taas harhailtiin. Eka kulman ilmaisi hyvin, mutta suuntapa olikin sitten hukassa. Toinen osuus mentiinki  lähinnä sitä että jäljestys aloitettiin puhtaalta pätkältä kerta toisensa jälkeen. Toisen kulman oikasi ja kolmas osuus oli jälleen sitä että jälki oli koiralta hukassa. Loppua kohti kuitenkin homma näytti entistä enemmän jäljestämiseltä. Harjoituksen saldo: Papu tarvii (kas kummaa) lisää treeniä. Koira näyttää "unohtavan" mitä on tekemässä, heti kun kuono nousee jäljestä eli vauhti pitää olla niin hidas että nokka pysyy maassa. Jounille jahtivaatteet ja koiralle valjaat, ettei treeni näytä vain ulkoilulta. Varsinkin Jounin vaatteista Papu on tarkkka, on huomattu harjoituksissa aiemminkin.

Plättä mökötti autossa kun ei päässyt heti mukaan. Niinpä pikkukoiralla oli nokka pystyssä ja herne nokassa, jo ennen kuin metsään edes mentiin. Alkumakaus haisteltiin pikaiseen ja jäljestys aloitettiin mallikkaasti. Mutta mitä pidemmälle jälkeä edettiin sen vähempi jäljen päällä mentiin. Ennen kulmaa Plättä ajautui oikealle (tuuli?) ja estin lopulta etenemisen. Makauksen kuitenkin haisteli ja suunta rengastettiin oikealle eli pitemmän kaavan kautta. Toinen osuus kulki rinteen puoliväliä pitkin ja koira kulkikin sitten missä sattuu. Syykin selvisi: metsä oli kuin ammuttu täyteen jäniksen paskoilla. Ihan tuoretta jänön jälkeä ei mennyt tai ei koiran nenään ainakaan osunut, mutta jälkien selvitystyö oli käynnissä. Niinpä toinen osuus meni ihan harakoille tai jäneksille, vai miten se olikaan. Toisen kulman merkkasi hyvin ja kolmannelle osuudelle suunnistettiin pienellä lenkillä. Kolmas osuus oli suhteellisen mallikasta vaikka koira menikin jäljen vasemalla puolen (jälleen tuuli?). Ennen loppukaatoa Plättä näki mörkökannon jolle muristiin ja sitä lähestyttiin tuulen alapuolelta jotta päästäisi selville mikä se on miehiään. Niinpä kaadolle löydettiin takakautta eli mun rasianvienti jälkiä pitkin. Harjoituksen saldo: Edelleenkään Plättää ei saa neuvoa, se kyllä tietää mitä on tekemässä. Plättä tarvii lisää treeniä, mutta aivan eri syystä kuin Papu: Plätän tulee unohtaan kesäkaudeksi jänikset ja vaihdettava mejäohjelma korvien väliin. Koira tiesi kyllä koko ajan missä verijälki kulki, vaikkei sitä pitkin mennytkään, sen huomasi kun koiraa kehotti. Makaukset merkkaa hyvin, mutta niille ei voi astua mikä johtaa helposti suunnan rengastukseen. Positiivistä oli kun Plättä hoksasi mörkökannon jolle muristiin, niin kertaakaan se ei pysähtynyt tai perääntynyt vaan sitä lähesyttiin tuulen alapuolelta koko ajan edeten.

Nyt sitten pitäs osata noiden pelleilyjen perusteella päättää kumpi joutuu meneen häpäisemään itsensä kokeeseen pellekoiran kans. 

Sitten muihin aiheisiin. Sunnuntaina pääsin viettämään elämäni toista äitienpäivää. Lahjaksi sain kukkia ja lahjan samassa paketissa eli lahjakortin puutarhalle. Tämä onkin enemmän kuin toivottu ja taatusti tulee käyttöä. Helka on ymmärtänyt äitienpäivän vähän väärin ja päätti huomioida minua sitten kunnolla, aloitti sen heti kun vuorokausi vaihtui sunnuntaiksi. Neiti nimittäin heräs yöllä vähän väliä syömään. Ilmeisesti kasvukausi meneillään ihmistaimellakin. Kallelta jos kysyy miten viikonloppu on mennyt, saa taatusti vastaukseksi traktorilla tietä lanatessa. Pikku-ukko istui niin jämynä Jounin sylissä kun lanasivat ukin valmetilla tietä. Sen jälkeen Kalle hokikin autoilla leikkiessään: "Ovi kiinni, lähetään!"

Kotona piti tarkistella ensimmäiseksi tilukset: tulppaanit ei vielä auki, omenapuut selvinneet talvesta, marjapensaat tarvii taas leikkausta (ne jotka saavat armon jäädä) ja kukkapenkistä nousee juolaheinääkin. Sisällä tomaatintaimet on toipuneet purkin vaihdoksen jälkeen ja muutkin istutukset oli hengissä.