Papu treenasi tänään taas mejää. Plätällä on muut jutut mielessä joten säästetään ohjaajan hermoja. Kävin aamupäivällä tekemässä jäljen suhteelliseen helppoon maastoon. Ensimmäiselle osuudelle tein kaksi kulmaa aika lähekkäin toisiaan ja parin kymmenen metrin päähän toisesta kulmasta makaus suoralle. Toinen osuus kääntyi pelkällä kulmalla ilman makausta ja tämä toinen osuus ei ollut kuin reilu 100m. Sitten kulmamakaukselta kääntyi kolmannelle osuudelle josta tuli pitkä. Kolmannella osuudella oli taas makaus suoralla. Kokonaismittaa jäljelle en tiedä mutta se oli aiempia treenejä pitempi.

Jouni kävi illalla jäljen sitten ajamassa, vettä satoi lähes koko päivän joten jälki oli taatusti kastunut. Kaadoksi oli herkkukippo jota Jouni oli näyttänyt Papulle ennen kaadolle vientiä. Papu oli lähtenyt tarkasti liikkeelle. Ekat kulmat oli mennyt hyvin ja makauksen merkannut kaivelemalla. Toista kulmaa oli rengastanut ja jatkanut oma toimisesti jäljestystä. Myös toinen osuus oli hyvää menoa, kulmamakauksen oli haistellut. Kolmannella osuudella aaltoilua oli ollut enemmän ja yhden kerran oli harhautunut jäljeltä aika kauas mutta palautunut itseksen. Jounin mielestä ei ollut kuitenkaan edennyt hukkaan asti. Kolmas makaus oli jäänyt aaltokuvion väliin eikä Jouni ollut palauttanut koiraa. Kaadolle oli jäljestänyt suoraan.

Ohjaaja oli tyytyväinen koiran suoritukseen. Vielä olisi tarkoitus ehtiä tekemään yksi jälki ennen koetta.