Reiskan kans alotettiin sunnuntaina maneesikausi. Porukkaa oli suht paljon mutta harkkapisteitäkin oli kolme joista kaks omatoimi. Hitsit mä olin tyytyväinen Reiskaan treenien jälkeen.

Ensin treenattiin Reinon kans mersunmerkillä ja putkella. Useampi eri versio. Reiska toimi juuri kuten ohjasinkin. Sain sen peräti kiertämään itsekseen mersunmerkkiä ilman että pyrki kekselle mun luo. Toisessa pisteessä oli pujottelulle eri kulmia. Tulo esteinä oli keinu, rengas tai pussi. Pujottelussa on Reiska kehittynyt kaikista eniten, pian voisin jopa sanoa että se osaa sen ja melko vauhdilla vielä. Kuitenkaan se ei vielä hallitse hommaa itsekseen saati väärältä puolen. Niin ja alotuksen kans saan ite olla tarkkana. Ai mitenkö se sitte osaa? Mun ei tarvi vispata joka väliin sitä, tän koiran ja ohjaajan yhdistelmässä tuo on jo iso askel. Lisäksi tässä harkassa otin vielä yksittäin eri kulmista pussia, keinua ja rengasta.

Varsinaisessa ohjatussa harkassa (saisko joltain sen piirustuksen?) oli valssia valssin perään. Alussa Reiskalla oli käännökset kuin perävaunullisessa rekassa, suuret. Puomin ja Aan jälkeisissä valssikäännöksissä kaarrokset pieneni huomattavasti. Toisella ratakierroksella totesin jo että koira kääntyy kuin linja-auto, eikä mikätahansa vaan haitaribussi. Hyvähyvä. Näihin tunnelmiin oli kiva päättää treeni. Taidan ilmoittaa Repekan Ouluun loppukuusta.