Viikonloppu meni mejäilyn merkeissä. Lauantaina olin tekemässä jälkiä koepaikalla. Sunnuntaina koepaikalla piti olla 7.30, hieman meinasi tulla kiirus kun lähdin micralla ja jouduin palaamaan autonvaihtoon. Kytkin temppuili niin että kuskilta oli lähteä pää irti nykimisestä. Paikalle kuitenkin ehdin kuin ehdinkin ajoissa. Jälkiarvonnoissa Plättä sai jäljeksi nro 1, jälki kuitenkin ajettiin toisena. Ja kun oppaana olin jälki nro 4, sain merkkien purkamisen jälkeen palata koepaikalle syömään ja saunomaan sekä odottelemaan muita. Laukauksen sietotestin Plättä selvitti muiden kanssa hyvin eli metsään päästiin. Itse jäljestys ei ollut olenkaan Plättämäistä, liekö syynä että jännitin itse aikalailla koetta. Varsinkin eka osuus oli hidasta etenemistä ja jouduin muutaman kerran kehottamaan. Eka kulmamakaus meni tosin hyvin, sen jälkeen löytyi vauhtiakin suoritukseen. Toisen kulmamaukauksen kiersi. Sorkka löytyi lopulta, mutta kyllä tuntui jälki pitkältä. Ojia oli paljon, metsäneläimet ei onneksi tulleet kiusaksi. Tulokseksi tuli AVO1 josta olen erittäin ylpeä.

Koeselostus: Rauhallinen lähtö. Eteneminen sekä maa- että ilmavainuista. Etenevyys voisi olla jonkin verran tasaisempaa. Osuuksilla jäljen rengastamista, varsinkin ensimmäisen osuuden lopussa. Ensimmäinen makaus merkataan selvästi ja kulma suoraviivaisesti. Toinen makaus ohitetaan aivan vierestä. Kulma ensin yli, ja sitten takakautta kolmannelle osuudelle. Kaadolle suoraan, sorkkaa nuuhkitaa. Erittäin lupaava nuori jäljestäjän alku. 43pist/AVO1. Tuom: Lea Foudilainen.

Pisteet: jäljestämishalukkuus (0-6) 5, jäljestämisvarmuus (0-12) 11, työskentelyn etenevyys (0-10) 9, lähdön, kulmauksien, makauksien ja katkon selvittämiskyky sekä tiedottaminen/kaadolla haukkuminen (0-14) 11, käyttäytyminen kaadolla (0-3), 3, yleisvaikutelma (0-5) 4. Yht=43pist.