Ilmoitin Mustasaareen kaikki kolme näyttelyyn kelpuutettavaa otusta. Ennen näyttelypäivää mietin jo Plätän kotiin jättöä sillä kuningatar oli aika bikineissään pentujen jäljiltä. Reissuun lähdettiin koko perheen voimin auto täyteen pakattuna ja se onkin näiden matkojen työläin vaihe. Beagleuroksissa ei eriä jaettu ihan oikeutetusti. Plätän kanssa oli pieni sievä narttu joka tosin oli hiukan pullea. Nartuissa eri vain Plätälle ja viimeisenä esiintyneelle Ruskalle. Ruska oli ihan täpinöissään, ei siksi että pääsi kehään vaan siksi kun siellä saa makupaloja. Ruskalle beaglejen toinen eri ja niinpä meidän likat juoksi peräjälkeen PN-kehässä. Jouni voitti Plätän kans Ruskan ollessa PN2 ja ROPveteraani.

Papu vuoroon puolilta päivin. koira oli vetelä kuin mikä johtuen kuumuudesta. Tosin se erottui kokonsa puolesta aika lahjakkaasti kanssa kilpailijoistaanki. Vaikka Papun häntää kehuttiinkin päivän parhaaksi saukon hännäksi ei se riittänyt kaunistamaan koko koiraa. Papulle EH ja sijoituksille asti ei sillä päästy kun luokassa 7 koiraa.

Löydätkö Paavalin käyttönarttujen joukosta;)

Ryhmäkisoihin lähdettiin sitten lähinnä taistelemaan kakkossijasta kun ajokoirien roppi oli erittäin kaunis ja uunituore valio narttu. Plättä siis voitti eestinajokoiran mutta hävisi sille ajokoiralle, kuten yleensäkin aina. Harva tuomari uskaltaa laittaa jonkun muun kuin ajokoiran RYP1. Ja jos uskaltaa niin taatusti ajokoiraväki "kiittelee" tuota tuomaria. Ruskan kanssa ei juurikaan odotuksia vetskuissa ollut kun mukana niin paljon karvallisia rotuja. Niin vain mummokoira ylsi neljänneksi. Ei siis yhtään hullumpi näyttelypäivä vaikka kuuma ja pitkä olikin.

Kauniita naisia kera kimalluksen

Varvas kärsi kengässä olosta hankaloimalla kyykistelyä. Ja illan se olikin taas tosi kipeä. Kotiin oli tullut talvi, Pirkkapekka ja Poppis oli mitanneet tyynyn tilavuutta.

erinomaisia lapsia

Papun arvostelu: "Vahva rakneteinen. Sopivan kokoinen. Hyvä pää, kookkaat korvat jotka kuitenkin oikea asentoiset. Vahva kaula. Laaja rintakehä. Erinomainen eturinta. Hyvä luusto ja raajojen kulmaukset. Hyvä häntä. Turkki ei nyt paras mahdollinen. Tulisi olla jäntevämmässä kunnossa. KÄY EH-, tuom. M. Santamäki

Plätän arvostelu: Oikeat mittasuhteet, sopiva luusto, oikealinjainen nartun pää. miellyttävä ilme. Varsin kookkaat korvat, hyvät silmät, oikea ylälinja, riittävä eturinta ja etukulmaukset. Oikeanmallinen rintakehä. Hyvät takakulmaukset, häntä voisi olla paksumpi. Oikea askelpituus, liikkeessä erinomainen häntä. AVO ERI1 PN1 ROP RYP2 tuom. L. Finne

Ruskan arvostelu: Oikeat mittasuhteet. Hyvä luusto, oikealinjainen miellyttävä ilmeinen pää. Hyvät silmät, korvat, riittävä eturinta. Etuasentoiset niukasti kulmautuneet eturaajat. Oikeanmallinen rintakehä, voisi olla tiiviimmässä kunnossa. Hyvä kaula, takakulmaukset, riittävä askelpituus, hieman leveä edestä. VET ERI1 PN2 ROPVET BISvet4 tuom. L. Finne (BISvet H. Talvi)