Plätän personal treineri Kirsi, joutui perumaan puomitunnin työkiireidensä vuoksi, niinpä otettiin kymppäminuutin treenit omalla pihalla hyppyjä ja pujottelua Kallen päikkäreiden aikaan. Plätälle oli aluksi tarkotus opettaa pujottelu vinokepeillä, mutta koska koiran paikallaolo (tai siis sen puute) tuottaa tuskaa ohjaajalle, ollaan treenattu pujottelukujalla jossa kepit pystyasennossa mutta välissä selkeä linja mistä kulkea. Tällähetkellä kujan leveys on n.20cm. Se sujuukin molemmilta puolin ohjattuna suhteellisen hyvin. Kuten monessa muussakin, niin tässäkin Plätällä on älytön kiire, tietäs vain minne. Plätän motto ilmeisesti on että: Eteenpäin ja vauhdilla!

Sitten muutamat hyppelyt. Kaksi estettä ja palkkaus joka välissä, ohjaus molemmin puolin. Ei isompia moitteita paitsi että välillä hyppää takajalat eteenpäin suunnattuna, riippuen ihan vauhdista. Hyppykorkeutena on pidetty ihan vain miniä että saadaan hyppytekniikka kunnolla haltuun, mutta testasin myös midihypyn jonka kanssa tuskin tulee olemaan ongelmia. Täytyisikin tehdä pari hyppyä lisää niin voisi treenata hyppykujaa.

Lopuksi vielä paikallaoloja makuulla. Lyhyellä ajalla ja muutaman askeleen päässä. Jälleen meinasi tuuli häiritä pikkukoiraa eli lennätti kaikenlaista mielenkiintoista mutta Läpsypä pysyi kuin pysyikin ne kriittiset sekunnit paikallaan saadakseen broikkupalasen, ainoastaan pää pyöri kuin tuuliviirillä. Ehkä se oppii vielä tämänkin :)