Eilen siis vietimmä juhlaa kun Helkasta tuli oikeesti Helka. Vieraita ei ollut kuin tärkeimmät. Bileet olivat sen verran jänskät että Kalle simahti Jounin syliiin ennen kuin nimi julkistettiin, Saara-serkkukin ennen viimeistä virttä. Ruokaa oli yllinkyllin (iso kiitos mummoille) ja kielloista huolimatta Katja lähti ajamaan kohti Artjärveä ennen kuin kaikki oli syöty. Bortsu-poppoon emo oli tehnyt aivan ihanat kukka-asetelmat, kiitos Anne vielä kerran! Sankari itse karjui suurella äänellä lähes koko toimituksen ajan, virsien ajan myös Reiska lauloi portin takana. Tytöt sen sijaan ottivat aurinkoa kopin katolla oikeen onnellisena.

1444298.jpg

Tänään iski sitten takatalvi. Niinhän sitä sanotaan että uusi lumi on vanhan surma, mutta entäs jos vanhaa lunta ei enään ole, minkä surma se sitten on? Tänään käytiin sitten kuumetta nostamassa tällaisilla syötävän suloisilla vuorokauden ikäisillä pennuilla:

1444312.jpg

Arvatkaa mitä niistä tulee isona:) Niitä on tuossa kuvassa viisi kappaletta, yksi musta ja neljä fawnia.