Tällä kertaa treenattiin vain esineen vientiä ja veneen hakua. Veneestä hyppy ei ole aiheuttanut mitään ongelmia, mutta totta se on sitten se kompastuskivi kokeessa. Tällä kertaa harjoiteltiin niin että apuohjaajana oli Mika. Esineen vienti tökki Papulla taas ja pahemman kerran. Ensin ei koira lähtenyt ja sitten kun lähti kävi vain veneen vieressä kääntymässä ilman yritystäkään luovuttaa. Sitten Minna ehdotti että köysi vaihdetaan damiin, eikä makupalaan. Tällä tyylillä vientikin onnistui, joten täytyy vaihdella palkkausta viennistä damin ja makupalojen kans. Veneen noudossa ei ongelmaa, mutta lähinnä halusinkin sen varmana ja kivana liikkeenä Papulle. Sorakuopan vesi oli niin lämmintä että ois tarennut meikäläinen uida, eipä vain tullu uikkarit mukaan. Samalla ois voinu treenata hukkuvan pelastamista:)

Eilinen agilityn harkkakisa peruttiin kun Raahessa on löytynyt koirilta täitä. Meidän jengille on Frontlinet laitettu niskaan ihan varmuuden vuoksi, vaikkei yhteistreeneissä olekaan koirakontaktissa oltu. Helpompi torjua näin kuin sitten niitä eläviä öttiäisiä.

Kalle on tämän viikon ollut varahoitopaikassa, ja sielläkin ilman ongelmia. Eka päivät oli ollut vähän Elina-hoitajan perään, mutta sitten on värkännyt jo muiden lasten kanssa. Jussi-pojan perässä oli sanonut selvästi "Elina", mutta ei ole suostunut sitä uusimaan kotona. Tekstiä kyllä  tulee, mutta ei selkosuomea, joten tarvittaisi Kalle-Suomi-Kalle -sanakirja. Kaupassa karjahdellaan välillä isostikin. Piilosta Kalle leikkii mielellään, ja piiloksi riittää pään kääntäminen pois päin. Kalle osaa myös näyttää sormella osottaen kukan kun kysyy "Missä kukka?". Ensi viikolla aloitetaankin kesäloma, toivottavasti tilatut helteet tulevat kans.