Papun kans korkattiin vepen koekausi Oulussa. Vielä perjantaina pähkäilin apuohjaajan puutetta, mutta onneksi vepekaveri Tarmo-labbis nousi lauantaina AVO-luokkaan joten Anne oli vapautettu meidän apuriksi. Päänvaivaa vielä tuotti se että Kalle ja Helka lähti mukaan kokeeseen. Muonitus- ja viihdyke osastolla varauduttiin runsainmitoin että kaksikko jaksaa pitkän päivän. Mutta hienosti jaksoivat retkeillä ja leikkiä rannalla, eväitäkin jäi eikä tarvinnut varautua siihen viimeiseen oljenkorteen eli elokuviin jonka Anne ystävällisesti oli varannut mukaan.

Veneestä hyppyyn Papu lähti vasta toisella käskyllä ja siihenkin hiukan empien. Maalilinja ohitettiin metrin päästä kun sivutuuli painoi uintia. Uintiaika oli 1.04min. Toiseen käskyyn syy oli se että mun ääni ei ollut kuulunut veneeseen. Papu oli ukissut veneess', eli ilmeisesti oli tajunnut käsimerkit mutta ei uskaltanut lähteä kun ei ollut varma. Toinen käsky oli sitten kuulunut hiljaisesti.

Esineen vienti veneeseen tehtiin nyt niin päi että minä menin veneeseen ja Anne lähetti tuomaan. Anne antoi narun suuhun ja sanoi vie-käskyn ja samalla huusin veneestä tänne-käskyn. Papu lähti hienosti tuomaan ja rannalla olijat olivat huokasseet koiran ollessa veneen vierellä onnistuneesta suorituksesta (Papuhan ei ole tahtonut lähteä veneelle asti). Mutta Papupa päätti että hinataan samalla tuo vene tällä lyhyellä narulla rantaan eikä irrottanut otetta vaikka kuinka rumasti sanoin irti ja yritin nostaa narua ylöspäin. Siispä nolla pojoa tästä näytöksestä. Uintiaika oli 0.54min.

Veneennouto meni nappiin ja kun valitsin lähetyspaikan mahdollisimman reunasta maalilinjaa tuulen takia koira yritti viimeiseen asti keppien välistä ja aivan vasemmasta reunasta sitten tulikin. Täydet 25 pistetä. Uintiaika 1.42 minuuttia.

Hukkuvan pelastamista ei olla tänä kesänä otettukaan mutta luotin että koira tekee. Tarvi toisen lähetyskäskyn mutta hienosti toi hukkuvan rantaan. Pisteitä tästäkin täydet 25 ja aikaa meni 1.57minuuttia.

Yhteensä 74 pistettä riitti ALO 3-tulokseen. Jatkosuunnitelmat sovittiin Annen kanssa joten ainakin Papu kisaa vielä tänä vuonna.