Mukaan ilmoitettu Plättä ja Ruska. Aluksi myös suunnitelmissa oli myös Papu, mutta onneksi jätin ilmoittamatta. Nimittäin sen karvat on kirjaimellisesti lentänyt taivaan tuuliin. Plättä ei juuri ole viime aikoina ollut prinsessatuulella kuin valtakunnassaan eli kotona, muualla se vaikuttaa lähinnä perässä vedettävältä muulilta. Juoksu tekee tuloaan, siis se jota on odotettu jo helmi-maaliskuulle. Nyt se ei sais vielä alkaa...

Plättä oli luokkansa toinen ja Ruska ainoana vetskuna luokkavoitto (vaikka liikkuessa oli sitä mieltä että kierros riittää eikä enempää) ja sitä myöten ROP-vet. Miniatyyri-beaglemuori jäi paras narttu-luokassa kolmanneksi Plätän taakse. Voitto meni oikeutetusti Astalaan, onnea Vesa ja Merja! Ei auttanut kuin jäädä odottelemaan isoa kehää Ruskan takia, vaikka tiesin sen turhaksi. Ootellessa tuli sitten seurattua enempi tai vähempi intensiivisesti ajokoirat ja kävin pyörähtämässä myös kultsukehässäkin. Tämmösen noutajan esittämisessä onkin aina meikäläiselle haastetta, mut enpäs saanut pilattua tän koiran mainetta rotukehässä. Bambi nimittäin oli BIS-veteraani! Rusakon kanssa oltiin myöhästyä sitte siitä isosta kehästä jota koko päivä ootettiin.

Kiitos seuralaisille hauskasta näyttelypäivästä ja ison kehän musiikistaSilmänisku. Kuvat on edelleen kamerassa, mutta tulossa...

Plätän arvostelu: Keskikokoinen sukupuolileimaltaan sievä. Rauhallisesti käyttäytyvä narttu. Hyvänkokoinen pää, selvä sukupuolileima. Kuono-osa voisi olla hieman leveämpi ja korvat laskeutua hieman puhtaammin. Kaunis runko ja raajarakenne. Hienot käpälät. Tasapainoinen liike. Varma käytös. AVO ERI2 PN2 tuom. Pekka Teini

Ruskan arvostelu: 8-vuotias pienikokoinen ja sopusuhtainen narttu. Oikealinjainen hieman pieni pää, silmissä jo pyöreyttä. Hyvä runko ja raajarakenne. Hyvä pylly. Tasapainoinen liike, esiintyy hienosti. VET ERI1 PN3 ROP-vet tuom. Pekka Teini