Lasten kanssa tehtiin pieni lomaretki Pudasjärvelle Jounin jäädessä koirahoitajaksi ja leipää tienaavaksi. Enpäs muista milloin olen viimeksi ollut reissussa ilman koiran koiraa. Sunnuntaina majoituttiin pikkumummun ja papan seuraksi mökille. Nukkumapaikat oli hiukan hakusessa kun mummun viereen ois ollu eniten tunkua. Koko yötä en saanut yksin nukkua kun Kalle kömpi samaan sänkyyn. Aamulla suunnattiin Ranuan eläinpuistoon jossa vietettiin päivä. Lapsia kiinnosti eläimet tasan sen verran että mikä on seuraava eläin. Kun häkistä oli elukka löydetty oli kiire seuraavalle häkille, en siis juuri ehtinyt itse eläimiä ihmetellä. Satuttiin karhujen ruokinta-aikaan paikalle joten siinä viivyttiin hiukan pitempään. Eläinpuiston jälkeen menimme taivastelemaan ensin ravintolan hintoja ja sitten maailman kamalimman makuisia hampurilaisia. Ja vaikka eläintarhassa oltiinkin niin niitä kärpäsiä en silti ois sinne ruokapöydälle seuraksi tahtonu.

Ns ruoan jälkeen suunnattiin sitten kotieläinpuiston puolelle. Lapset halusivat ratsastaa jonka niille lupasin mutta kun saavuimme leikkipaikan kohdalle jossa oli kaivuri, unohti Kalle hevoset samantien. Niinpä pikkumies naama loistaen kaivoi euron verran kaivuria ohjaten. Seuraavaksi mielenkiintoisin taisi Kallen mielestä olla se traktori joka keräsi sontaläjiä häkkien läheisyydestä. Helka muistaa sentään Palle-karhun eläinpuistosta. Lapsiahan ei meinannut leikkipuistosta pois saada. Ehkä odottelemme pari vuotta ennen kuin käymme seuraavan kerran vastaavassa paikassa... Kotiinpäin mökiltä suunnattiin sitten seuraavana päivänä. Koska mökillä ei juuri poroja nähty niin nepä olikin varmaan kaikki meitä tienvarressa saattelemassa.

siipienväli mittausta

Palle Jooseppi

Kalle kaivurihommissa

Seuraavana viikonloppuna mentiin Ouluun kuninkuusraveihin. Raveissa on käyty ennemki mutta ei tuommoisissa minne mennään linja-autolla ja jossa ei nähdä hevosia. Väkeä oli niin paljon ettei hevosia nähty kuin vilaukselta. Rahaa ne vei enempi ku toivat. Helkalla päälähdöt meni samaantyyliin kuin osalla muullakin raviväellä, sillä erolla ettei järkkärit käyneet tyttöä herättelemässä;)