Viikonlopuksi oli sovittu Kuhmoon meno jänisjahtiin. Hollolasta tuli Auvo Reima-beaglen kans. Reimahan on Ruskan ja Reiskan isä. Koko perjantain satoi vettä ja Kajaanin jälkeen ajoimme enintään viittäkymppiä kun oli niin liukasta. Rekat olivat pysähtyneet ilmeisesti laittamaan ketjuja koska eivät päässet mäkejä ylös.

Lauantaina lumen pinta oli kuin peltiä, lohkesi koiran alla joten ei koiria metsään. Lähdimme kuitenkin päivällä katsastaan jälkiä ja Plättä otettiin mukaan purkamaan energiaa. Jälkiä löytyi ja Jouni pääsi näkemään jäniksen. Plättä sai haistella tuoreita pupun hajuja. Siinä seuratessaan jälkiä se sähelsi sen verran että tipahti ojaan josta Auvo nosti sen ylös. Sitten kadotimme jäljet. Lähdettiin palaamaan takaisin ja ojan kohdalla tuli Plätällä pikkupaniikki. Laitoin koiran hihnaan jotta voin auttaa hypyssä. Plättä laittoi kuitenkin sen verran hommassa vastaan että hyppy jäi lyhyeksi ja taas kastui. Autolla koiralle takki päälle ja lähdettiin takaisin anoppilaan. Auvo jatkoi illalla Nurmekseen jossa olikin paremmat kelit. Sunnuntaina tuli puhelu että jänis nurin Reiman parin tunnin ajon jälkeen.

25.jpg