Eilen kävin sääskien seurassa tekemässä Plätälle jäljen. Tällä kertaa saapi tyttö vain jäljestää eli jälki on kahdella kulmalla, ilman makauksia (tietty alussa ja lopussa). Illalla Friidan seurassa metsään...

Pihalla on multaa siellä täällä ja koirista on hauska juosta kun multa ropisee "alapohjaan", ei taida kovin tasanen nurmikko tulla meille vieläkään. Tänään ois vuorossa apulannan ja siementen kylvö. Jyrä saatiin Ojan raudasta viikonlopuksi lainaan. Kukkapenkin reunoiksi ostin turvepaaleja, lisäksi puunauhaa. Tiikerinliljasta löysin liljakukon. Yöks. Mua voi kai jonkinlaiseksi viherpeukaloksi nimittää, taimet ei juurikaan voi kukoistavaksi kehua, mutta sisällä viherkasvit saan kukkimaan. Yhdessä juorussa tai mikä lie on valkeita pikkukukkia. Viime kesänä kukki anopinkieli ja nyt tilaamani sinivalkoinen orvokki pukkaa pienen keltaisen kukan. Ja täytyy myöntää että ostin sitten jälleen ihan kukkiviakin orvokkeja. Ois ees jotain väriä ruukkuihin.

*muoks illalla*

Jäljet ajettu. Ensin kävi Friida tekemässä hitaasti mutta varmasti oman suorituksen, loppukaadolla tajus että homma loppu joten blondi ois halunnut lisää ja yritti lähteä jälkeä takasinpäin. Plättä ehti sitten jo ennen alkumakausta singahdella liinassa joka suuntaan. Makauksen haisteli reunoilta kurkottaen ja lähti reippaasti jäljestämään. Eka osuus oikein mallikelpoisesti ja ajattelin että liian hyvältä näyttää. Kulman oikas kuusen toiselta puolen jatkaen jäljestämistä. Toisella osuudella oli jo hiukan vauhtiakin ja se kostautu heti toisella kulmalla josta meni yli vaan että hujahti. Vasta eräs pikkuseikka sai koiran pysähtymään: jäniksen paska. Sitä nautiskellen unohtui sitten se miksi siellä kuljettiin. Kun käskytin sitä jäljelle se veti herneet kuonoon ja meni kaikkialle muualle paitsi sinne minne sitä yritin ohjata. Kun lopulta pienen taistelun jälkeen kolmannelle osuudelle selvittiin, mentiin ilmavainulla melko mutkasesti ja vauhdilla kaadolle. Ihan ookoo suoritus pieniä vastoinkäymisiä lukuunottamatta

Kirppispöydän varasin juhannuksen jälkeen. Sinne menee siis Helkalta pieneksi jääneet vaatteet. Jos joku niitä tarvii niin ennen sitä ne saa huippuedullisesti. Kuvia löytyy TÄÄLTÄ.

1643069.jpg

Sikakalliit laatikot ja tomaatin rääpäleet

1643071.jpg

Marja-aronia parhaimmassa kukkaloistossa