Oyksistä soitettiin Helkan allergia tulokset. Testissä oli katottu vain ruoka-aine hommelit, muut pyritään testaamaan sitte seuraavalla kerralla ihotestillä. Jokin yleis allergialukema oli Helkalla silloin tammikuun testissä 7, jotain ja nyt se oli 4,43 eli on vähempi allerginen kuin silloin. Maidon allergialukema oli tammikuussa 7.75 ja nyt tulos oli 0.69, eli reilusti laskenut. Vehnän lukema oli tippunut puolella. Eniten koholla oli munan valkuainen jota tulee välttää jatkossakin.  Sen sijaan ruokaan lisäillään vähitellen maitoa ja vehnää, jos iho menee pahaksi niin sitten taukoa noissa ruoka-aineissa sen aikaa. Juustoahan Helka on saanut eikä pahemmin ole reagoinut siihen ja nyt voi tarjota vaikka jugurttiakin välipalana. Vehnä kans mukaan pieninä määrinä kuten kastikkeiden suurustamisessa. Myös kalaa pitäis kokeilla koska testit ei sitä näytä.

Vaikka tän allergian kans on oppinut elämään niin tuntuu lähes joululta kun tulokset kuulin.