Olen niiiiin onnellinen. Plätän agilitymoottoriksi on vaihdettu turbomoottori. Se suorastaan vinkuu (kentänlaidalla) mutta mä en valita. Muutamat Tupostreenit oli vielä sitä mallia että niin kauan oli hauskaa kun ei menty pujottelua. Pujottelun Plättä suoritti sen näköisenä että kuvitteli itsensä varmasti ihan johonki muualle. Ennenkuin lumet suli pihalta pystytin joululahjani pihaan ja me aletiin treenaan. Ja me treenattiin mutta ei kyllästytty. Hyvin loivalla siksakilla Plättä menee lähes mistä suunnasta vain ja miltä puolen vain. Kisaviikolla tein kokeilun suoralla keppirivistöllä. Ja voi pojat! Sehän meni ja menikin lujaa! En uskaltanut kokeilla toista kertaa.

Keskiviikon kenttätreeneissä sitä vauhtia jo vähän viriteltiin, tehtiin kontaktiloikkia ja Plättä valitsi esteistä ihan toisia mitä mä olin ajatellut. Mutta en mä uskonut että se kone viritetään siihen pisteeseen mitä se torstain kisoissa oli. Ekalla rataan tutustumisella tajusin että kannattas lämmitellä omatkin jalat. Tällä radalla ei vauhti korjannu virheitä, yksi kielto ja pujottelussa virhe tai kaks (en enään muista), saldo oli kuitenkin 15 ja töpeksimisistä huolimatta aikaa jäi käyttämättä vajaa kolme sekkaa.

Toiselle radalle olin lähtiessä skarpimpi mutta niin oli Plättäkin. Se meni niin lujaa että tuli ohi muurin ja ehti sitten korjauksessa hypätä sen väärinpäin. Muutoin tuo rata ois ollu ihan mieletöntä menoa (no joo se pujottelun jälkeinen putki meni heti väärinpäin). Harmi ettei kellottajat ota hylky suorituksille aikaa.

Tämänhetken tilanne meidän agilityssä on se että Plätällä ON vauhtia, mutta mä en nyt osaa ohjata tuollaista turbokoiraa. Pujottelussa jättää kaksi viimeistä suorittamatta ja siitä mun varmistelusta täytyy päästä nyös eroon. Kiva että on mitä treenata ja sitä treeni-iloakin löytyy taas.