Viikonloppu on istuttu kasvattajanperuskurssilla. Aikoinaan kun olemme anoneet kennelnimeä, ei kurssi ollut pakollinen. Kurssin olen aikonut suorittaa ja nyt se sitten sattui sopivaan saumaan. Lauantaina käytiin läpi suurinosa kansiosta, sunnuntaina oli eläinlääkärin ja kennelneuvojan luennot sekä tentti. Tentti oli muuttunut rastiruutuun systeemiksi, mutta silti siinä sai olla tarkkana eivätkä kysymyksetkään olleet ihan helppoja. Sain kuin sainkin tentin läpi: 36 oli oikein 40:stä kysymyksestä :o)Syksyllä voisi harkita menemistä kasvattajan jatkokurssille hankkimaan taas lisäoppia.