Koska viikonloppu vietetään kotona, oli hyvä aika taas leipoa jotain. Jouni lähti Plätän kanssa aamulla metsään ja kun kotiutu, laitettiin tulet leivinuuniin. Aamuista pottumuusia oli jäljellä reilunlaisesti joten siitä sitten perunarieskoja. Tietysti ensin piti hakea kaupasta ohrajauhoja kun rieskoja en ole ennen tehnyt. Pussin ohjeella tein sitten 4 pientä ja yhden ison. Niissä ei ollut muuta vikaa kuin että tuotos oli aivan liian vähän, todistusaineistoa ei enään ole. Uuni oli myös turhan kuuma, mutta olivatpa varsin pikaleipiä. Koska jauhoja jäi, täytyy kokeilla ohrarieskoja, mutta sitä ennen pitää haastatella mummua kuinka teki niitä ennen. Lisäksi tein omenasosekakun tällä ohjeella. Kakku vielä korkkamaton joten mausta en osaa sanoa. Taikinaa oli kyllä reilunlaisesti joten seuraavan kerran ehkä eri ohjeella tai pienemmässä määrin. Sukkapuikoilla on tällä hetkellä valmistumassa sukat itelle, malli on vaihtunut useampaan otteeseen ja nyt kokeilussa on jonkinsortin kuviosukat yhdellä värillä. Aiemmin en ole vastaavanlaisesti kutonut ja valmistuminen on hidasta kun ruutupiirrosta joutuu koko ajan lukemaan.

Plätän metsäreissulta ei isoja uutisia, koira haki mutta ajoa ei tullut. Jounikaan ei nähnyt pupun jälkiä, yhdet oli epäillyksessä mutta tuo nopsa-Läpsy oli ehtinyt tehdä sekaan omat tassukuvionsa joten varmaksi niitä ei sano enään kukaan. Koiran hakualue on laaja eikä se päivystä isäntää.

Keskiviikkona Papu pääsi taas kentälle tottisteleen. Tällä kertaa kurssilaiset oli viimeistä kertaa joten jatkossa kenttätreenit on säännöllisen epäsäännöllistä. Treeniaiheena Papulle tein vain luoksetulon pysähdyksiä ja liikkeestä seisomista. Luoksetuloa otin niin että pysäytin pelkällä käskyllä ja askeleella koiraa kohti, tepsi hyvin mikäli palkkapurkki oli jätetty koiran taakse. Ilman purkkia Papu teki väistön sivusuunnassa ilman pysähtymistä. Ihme otus, alkaa konstit loppua. Pitääkö ottaa pitkä liina ja avustaja käyttöön?

Lunta satoi eilen niin paljon että ekat lumityöt on tehty. Nyt pitäs yrittää ottaa niitä mahdollisia joulukorttikuvia. Loppuun vielä huono kuva Kallen "en tiedä-merkistä"

1083075.jpg