Maanantaina alkoi virallisesti metsästyskausi, mutta meidän koirat sai pari loma päivää lisää työvuorojen takia.

Perjantaina olin vapaalla mutta pitkäksi venähtäneen aamun takia metsäretki jäi tekemättä. Sen sijaan Papu lähti Jounin kanssa illalla katsomaan sorsien iltalentoa. Näytöstä ei juuri ollut sillä ainoa parvi oli lentänyt turhan kaukana. Papun hyväksi voidaan sanoa että se on rauhallinen tuolla käytännön tilanteissa: odottelussa ei piipaa kuten Puti, saattaa haistella lähirantaa eikä sinkoile tai läträä vedessä turhia. Ja liian liki tulleelle toiselle koiralle osataan sanoa isosti ja rumasti että: "Häivy, oon töissä!" Se ei olekkaan nynnylikka ;)

Lauantaiaamuna kävin Plätän kanssa tuossa mäentakana. Mitään ihmeellistä kerrottavaa ei ole, heinää syötiin ja haisteltiin, hakulenkit ei vielä olleet pitkiä mutta ne suunapäänä juoksukohtaukset on unohdettu. Siinä vaiheessa kun vesisade kasteli vaatteet läpi asti palattiin kotiin. Kamerakin oli mukana, mutta ne kuvet jotka sain koirasta otettua sen ollessa lähimaastossa oli lähinnä peräreikä kameraan päin -kuvia. Illalla vielä Papu ja Jouni kävivät kiertämässä lähipellot kyyhkyjen varalta, tällä kertaakin saaliina oli vain raitista ilmaa.

Tänä aamuna Jouni ja Plättä uhmasivat vesisadetta käyden haistelemassa maastoa pupujen hajuilta, olenhan vuosien varrella koulutuskentällä toitottanut oppilaille että ei ole huonoja ilmoja, on vain huonoja varusteita. Jounikin totes Plätän rauhoittuneen ja keskittyvän metsässä olennaiseen viime syksyä paremmin. Puput pysyi piiloissaan edelleen. Plätän kotiuduttua oli vuoron vaihto ja lähdin Reiskan kanssa tien toiselle puolen mistä viime syksynä koira otti kaksi kertaa ajon. Otinpa pienen ämpärin mukaan että poimin odotellessani mustikoita, vaikkei se lempipuuhaani olekkaan. Mitä tekee Reiska? Lähinnä kuluttaa tutkan pattereita. Se oli ihan kuin joulutonttu uimarannalla, ei käsittänyt miksi ollaan ja mitä pitäs tehä. Siltä tosiaan lähti aivot eläinlääkärissä! Sanoin sille että kotiin lähdetään vasta kun joko a) ajo on tapahtunut tai b) ämpäri on täynnä mustikoita. Yhden kerran luulin sen tekevän hakulenkkiä kun ei seissyt siinä missä oli viimeksi katsoessani, mutta se söikin toisella suunnalla heinää. Idiootti koira! Bee tapahtui sitten ennemmin ja lähdin talsimaan tietä päin, silloin koiraan tuli virtaa ja se sai juoksuhepulin. Kiersin kotiin mäentakaa missä oltiin Plätän kanssa eilen aamulla, siellä Reiska näytti jo vähän liikuskelevän mutta en sitä hauksi vielä sanois. No, saaliiksi tuli ainakin mustikoita. Toivotaan että tämä oli Reiskalta vain sitä alkukankeutta ja muistikuvat metsästyshommista palautuu niiden pitkien piuhojen takaa aivoista vähän hitaammin.