Maanantaina Reiska treenasi agilityä sillä välin kun Jouni ja Plättä oli mustikoita poimimassa. Reiska toimi taas hyvin, vauhtia oli niin että jouduin pähkäilemään ohjauskuvioita useammasti. Jossu oli tehnyt haastavan hyppyradan jossa otin kaksi pitkää pätkää. Onnistuin kääntämään Reinon aika tiukkojakin kurveja ja putkeen lähetyksetkin sujui. Eikä edes pujottelussa tarvinut vetää herneitä nenään vaan vauhtia oli siinäkin ja muutaman kerran meinasi koira karata liian aikasin putkeen. Kyllä olin tyytyväinen harjoitukseen:)

Tänään oli koko jengille varattu paikalliselle elukkatohtorille aika. Plätältä otettiin vasta-aine testi, suoritus oli aika akrobaattista koiran rimpuillessa neulakammoisena. Ivomec-nenäpunkkihäätöpiikki aiheutti huutoa niin että koko muu sakki oli hämillään. Onneksi odotushuoneen puolella ei ollut ketään, olisivat taatusti poistuneet paikalta. Reiskan ja Ruskan parkumisesta ei meinannut tulla loppua millään ja Ruska riiputti etujalkaansa sen näköisenä kuin olisi ollut tosi kipeä (ivomecit laitettiin kaikille siis niskaan). Papu ja Jutta ei vissiin edes tajunneet piikitystä. Puntari näytti beaglelikoille n.11kg, Reiskalle 13kg ja Papulle 31kg.