Viime viikko kului hiihtohommissa Ylläksellä. Ruska ja Reiska pääsivät tällä kertaa koirahoitolaan, muut lähtivät mukaan mökille. Ilmat olivat aurinkoiset, lunta oli 90cm ja lämpötila plussan puolella. Silti ladut oli aamusta jäiset mutta päivällä oli huomattavasti parempi keli. Joka päivä tuli ladulla vietettyä useampi tunti. Kalle kävi pulkalla katsomassa läheisellä aurinkotuvalla poroja, tosin elikoita enemmän kiinnostivat muut hiihtäjät ja moottorikelkat. Kolmantena porojen katselureissulla alkoi jo itkemään kun lähestyttiin poroaitausta, eli ei kiinnosta joka päivä nähdä niitä.

             498752.jpg

Plättä veti itsensä valjaista läpi jo sunnuntaina kun saavuttiin mökille, juoksenteli vain ilokseen hangessa, mutta maanantaina aamulenkillä teki saman tempun ja lähti jäniksen perään. Onneksi hanki ei kestänyt koiraa ja Jouni sai sen kiinni ohimenevän hiihtäjän avulla. Torstaina kävin koiraladulla testaamassa Plätän kanssa hiihtohommia. Vauhtia ei koiralta puuttunut, ainoastaan vetoapua ei ollut kun Plättä juoksi koko ajan ladun reunassa, jäniskevennyksestä olisi ollut hyötyä, tai edes jostain muusta edellä kulkevasta.

             498749.jpg

Sunnuntaina ajeltiin takaisin Raaheen. Reiska ja Ruska olivat silpunneet karvalakkipetinsä totaalisesti joten edessä on nukkumapaikojen uusimista.