1603455.jpg

Meillä on ollut tällä viikolla talkoita enempi ja vähempi, lähinnä yhden naisen talkoita. Alkuviikon on piirrellyt parisataa numerolappua, kirjoitellu osoitteita ja taitellu paperia. Juuh, sitä näyttelyä varten. Lopulta valjastin Jounin liimaamaan kuoret ja postimerkit. Sitten keskiviikkona tuli kuorma-autollinen multaa jonka levitin käsipelillä. Muualla ei homma tuntunut missään, mutta kämmeniin kasvaa vissiin lisäsormet, ainakin sellaset kohoumat on jo molemmissa.

Tomaateille on nyt kasvulaatikot Jouni tehny, odottavat vain maalausta (sekin jo ostettu). Hintaa lootille tuli sen verran reippaasti että sietää sitten tomaatteja tulla ja paljon. Muut kukan taimet näyttävät siltä että hengissä on mutta kukkaloistetta saapi odottaa...

Myös talviturkki on heitetty (koiralta). Tai sehän siis on ollu imurissa jo pitemmän aikaa. Treenattiin tänään Team Leevin kans vepeilyä. Papussa oli virtaa talven jäljiltä ihan kiitettävästi. Veneestä hyppy onnistui hyvin. Esineen vientiä otettiin pariinkin otteeseen. Ensimmäisellä viennillä Julia palkkasi ensin makupalalla ja vielä heittämällä vientidamin lopuksi. Toisella viennillä Papu ennakoi makupalaa tiputtamalla damin. Ei siis toimi homma näinkään. Papullahan on ollu lähinnä ongelma siinä ettei se luovuta sitä esinettä. Veneen vedossa irrotti otteen heti kun jalat otti maahan, eli kaivamme autonrenkaan pihalle vedettäväksi. Julia toimi hukkuvana uhrina. Ensimmäisellä suorituksella Papulla ei moittimista, toisella kerralla Papu ei heti huomannut Julian kädessä olevaa damia joten päätti ettei anneta hukkuvan kitua. Yritti siis hukutaa uimalla päälle kunnes näki damin ja veti Julia-paran rantaan. Kokeiltiin Papulle myös hukkuvaa risteilijästä (taxfree asiakas?) eli minä toisessa venrrssä koiran kanssa, meidän ja rannan välistä liikkuva vene josta hukkuva tippuu. Papu lähti vasta käskystä kun katseli maisemia. Olin varma että hinaa Julian takaisin veneen luo, mutta ei se koira olekkaan niin tyhmä miltä näyttää, rantaanhan se sen pelastettavan vei.

1604488.jpg

Papu pelastaa Julian hukkumiselta (kuva: Minna Martikkala)

Kesä on siis oikeesti alkanut! Samoin ne joka vuotuiset inisevät kesävieraat on saapunut.

1604498.jpg